Tekstit

Rock N Roll kynnet

Kuva
Heips! Viime viikolla oli kansainvälinen naistenpäivä, joten tein sen kunniaksi astetta räväkämmät kynnet. Olen vähän myöhässä näiden kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuvastakoon nämä kynnet vahvoja naishahmoja ja muita arjen sankareita, tai muuten vaan rock -musiikin ystäviä 😎. Tarvikkeet:  Pohja- ja päällyslakka Tummansininen, musta, valkoinen, punainen, hopeinen ja glitter kynsilakka Valkoinen nail striper  Pistekynä  Ohut sivellin Vaiheet: 1. Levitä pohjalakka suojaamaan kynsiä. 2. Lakkaa pikkurillin ja keskisormen kynnet valkoisella, etusormen sinisellä, nimettömän mustalla ja peukalon punaisella.  3. Kasta pistekynä hopeiseen lakkaan ja tee pisteitä Y:n muotoon kuten kuvassa. Tee hopeinen suorakulmio vetoketjun vetimeksi. Kasta pistekynän pienempi pää mustaan kynsilakkaan ja tee jokaisen hopean pisteen ympärille kaksi mustaa pistettä niin että reunat menevät osittain hopeisen pisteen päälle, jotta saadaan vetoketjua m

Kaviaarikynnet

Kuva
                                      Moikka! Muutama viikko taas kulunut ja olisi uuden tutoriaalin aika! Tällä kertaa kokeilin jotain mitä en ole koskaan ennen kokeillutkaan; nimittäin kaviaarikynsiä. Nimi tulee noista kaviaaria muistuttavista helmistä, joita muuten on olemassa paljon erivärisiä. Itselläni sattui olemaan tälläisiä värikkäitä sinisen violetteja helmiä.  Tarvikkeet: Pohja- ja päällyslakka Violetti kynsilakka Kaviaarihelmiä Vaiheet: 1. Aloita suojaamalla kynnet pohjalakalla 2. Levitä päälle perusmanikyyri, itselleni valiutui tämä tummahko violetti kynsilakka. Anna lakan kuivua. 3. Lakkaa päällyslakalla se kynsi jonka haluat päällystää "kaviaarilla". Itse koristelin vain yhden tehostekynnen, mutta toisaalta myös jokaisen kynnen voi halutessaan päällystää näillä helmillä. Valmistaudu jatkamaan päällyslakan ollessa vielä tahmeaa, jotta helmet pysyvät paikallaan. 4. Upota kynsi purkkiin kynsipuoli alaspäin.  5.

Hopean harmaat kynnet

Kuva
Heips! Tänään kun heräsin oli maa taas valkea ja talvi tullut takaisin. Nämä eilen tekemäni kynnet sopivatkin siis täydellisesti ulkona vallitsevaan talviseen säähän (vaikka ei sitä siinä kynsiä lakatessa tullut mietittyä). Enemmänkin ajattelin tehdä sellaiset kynnet kuin halusin ja tajusin että en ole pitkään aikaan tehnyt harmaita tai harmaan sävyisiä kynsiä. Hopeaa glitterlakkaa sen sijaan on tullut käytettyä runsaammalla kädellä, mutta se nyt vain on niin nättiä (kuten kaikki glitterlakat!).  Tarvikkeet: Pohja- ja päällyslakka Valkoinen kynsilakka Harmaa kynsilakka (itse käytin magneettista kynsilakkaa) Hopea glitterlakka Hopeinen kynsilakka Ohutta teippiä (nail striping tape) Vaiheet: 1. Levitä puhdistetuille kynsille kerros pohjalakkaa 2. Kun pohjalakka on kuivunut, levitä valkoista kynsilakkaa pikkurillin ja keskisormen kynsiin 3. Sillä välin kun valkoinen lakka kuivuu, levitä hopeista glitterlakkaa ensimmäinen kerros nimettömän kynt

Astetta tyylikkäämmät kynnet

Kuva
Heissan! Näin kevätlukukauden kunniaksi piti Instagram feed:iin saada astetta asiallisemmat kynnet. Tämän idean tuloksena päädyin tällaisiin geometrisiin mustavalkoisiin kynsiin, koska mustavalkoiset kynnet ei vaan voi mennä pieleen ;) Tarvikkeet: Pohja-ja päällyslakka Valkoinen kynsilakka Musta nail striper Kultainen glitter kynsilakka Vaiheet: 1. Suojaa kynnet pohjalakalla 2. Levitä kerros valkoista lakkaa pohjaksi 3. Kun valkoinen lakka on kuivunut, piirrä nail striperilla (tai tavallisella mustalla kynsilakalla ja ohuella pensselillä) viistoja viivoja (kuten kuvassa). 4. Väritä kaksi kolmiota mustalla. Käytä tässäkin apuna joko nail striperia tai ohutta pensseliä. 5. Täytä vastaavasti kaksi viivaa kultaisella glitter lakalla. 6. Tee halutessasi kuviot jokaiseen kynteen. Itse laitoin glitterlakkaa vain nimettömän kynteen, mutta sitä voi tietysti laittaa jokaiseenkin kynteen jos haluaa manikyyristä juhlavamman. Toivot

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen ja uudet haasteet

Kuva
Heips! Tosiaan...rajan yli ollaan tultu ja nyt on jo vuosi 2020! Vietän tässä juuri joululoman viimeistä päivää eli huomenna se olisi paluu koulunpenkille. Viime vuonna tuli saavutettua paljon asioita: valmistuin lukiosta, sain ajokortin, äänestin ekaa kertaa vaaleissa ja mun blogi pääsi KotiAarre lehteen! Vaikka tuosta on ehkä vaikea enää vetää paremmaksi, toivotaan että tästäkin vuodesta tulee hyvä, eihän sen aina tarvitse olla parempi. Tärkeintä on että pysyy terveenä ja positiivisena, eikä anna pienten takaiskujen lannistaa. Tänä vuonna olisi tavoitteena päästä vihdoin vuoden odotuksen jälkeen yliopistoon ja opiskelemaan sitä mistä oikeasti pidän: nimittäin kieliä, joista eritoten englantia. Saa tosin nähdä miten tälle blogille käy jos/kun pääsen noihin korkeamman asteen opintoihin, sillä jo nyt avoimen yliopiston opintoja tehdessä ei ole aina meinannut jäädä aikaa pitää tätä blogia yllä ja joskus tulee aina pidempiäkin taukoja postausten välillä. Yritän kuitenkin parh

Spirited Away - Faceless

Kuva
Konnichiwa!  こんにちわ! Ei ole tullut vähään aikaan (kolmeen viikkoon) kirjoiteltuakaan tänne mitään. Olen tehnyt tässä välissä lähinnä geelikynsiä, mm. Itsenäisyyspäivän tanssiaisiin ja yrittänyt keskittyä kouluun. Tenttiä pukkaa vielä ennen joulumaa päälle. Tämä syksy ja koko syyslukukausi on hujahtanut hurjan nopeasti ohi ja viikon päästä on jo joulu! Jotenkin ei ole vielä yhtään joulutunnelma...pitäisi varmaan seuraavaksi tehdä joulukynnet -tai ainakin talvi aiheiset. Vaikka toisaalta ulkona on näihin aikoihin vuodesta muutenkin tosi loskaista ja pimeää, joten ehkä nämä No-Face kynnet sopivat ihan hyvin teemaan.  Tarvikkeet: Vaiheet: 1. Aloita levittämällä kerros pohjalakkaa jotta saat manikyyristä mahdollisimman kestävän. 2. Lakkaa kaikki kynnet mustiksi. 3. Tämän vaiheen voi tehdä joko pienemmällä pensselillä tai sitten vain kynsilakkapurkin omalla pensselillä kuten minä. Tarkoituksena on siis tehdä kasvottoman kasvot (xD) maalaamalla soikea v

Maastokuvio kynnet

Kuva
Hejsan!  Nyt olisi vuorossa jotain mitä ei ole täällä blogissa vielä ikinä nähtykkään: nimittäin maastokuvioiset kynnet! Törmäsin tähänkin yllättäen Pinterestissä ja huomasin, että tämähän onkin simppeli ja varsin cool idea.  Pitikin päästä tätä uutta mahtavaa ideaa niin nopeasti kokeilemaan, ettei valaistus ollut kovin hyvä, pahoittelut siis matalasta kuvanlaadusta... Tarvikkeet: Pohja- ja (matta tai perus)päällyslakka Musta, tummanvihreä, ruskea, valkoinen tai kermanvärinen kynsilakka Ohut pensseli Vaiheet: 1. Aloita levittämällä kerros pohjalakkaa, jotta saat kestävämmän manikyyrin. 2. Pohjalakan pitäisi kuivua (onneksi) nopeasti, joten ensimmäisen valkoisen tai kermanvärisen kerroksen pääsee levittämään melkein heti perään.  3. Kasta ohut pensseli ruskeaan kynsilakkaa ja vedä sillä raitoja kynnen reunoihin.  4. Pyyhi tässä välissä pensseli ja kasta se vihreään kynsilakkaan ja piirrä sillä muutama viiva sekä kynnen reunoille että k